Miksi Kokoomus?

Puolueen valinta ei ollut aikoinaan niin helppo tehtävä, kuin voisi kuvitella. Kävin läpi kaikki vaihtoehdot ja tutustuin heidän arvoihinsa. Puolueet haluavat pitkälti samoja asioita hyvinvointivaltiomme kehittämiseksi, taloudellinen näkökulma oli kuitenkin useimmiten se, joka näkemyksiä erotti.

Vaikka olin jo aika varma puoluevalinnasta, haastoin vielä Kokoomusta ympäristöasioissa ennen liittymistäni puolueeseen kuntavaalien 2017 alla. Vihreät arvot ovat kuitenkin ilokseni yhä suuremmalta osin tuotu Kokoomuksen puoluepolitiikassa yhä vahvemmin esille. Itse haluan olla osana tuota työtä.

Minulle henkilökohtaisesti tärkeimmät arvot ovat perhe, terveys ja ympäristö. Arvot ohjaavat voimakkaasti omaa elämääni. Ne ovat ensiarvoisen tärkeä perusta onnellisuudelleni.

“Kokoomus on arvopuolue ja teemme päätöksiä arvojemme pohjalta. Kokoomuksen arvomaailman ytimessä ovat vapaus, vastuu ja oikeudenmukaisuus. Niille on hyvä rakentaa parempaa Suomea, jossa usko tulevaan kuuluu kaikille.”