Kuntavaalit

Kaupunginvaltuusto 31.5.2021

Maanantai-illan kaupunginvaltuustossa tärkeimpinä pykälinä olivat tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen ja tilinpääätöksen 2020 hyväksyminen. Tilinpäätöksestä todettakoon, että vaikka kaupungin talous oli juuri ja juuri ylijäämäinen, se ei kerro koko totuutta. Myös vuonna 2020 kuntataloutemme olisi todellisuudessa ollut pahasti alijäämäinen (-17M€), ellei alijäämää olisi saatu katettua koronatuilla, eli valtionvelan piikkiin. Tämä on huolestuttava suunta, joka osoittaa että kaupungin talous vaatii edelleen toimia sen tasapainoittamiseksi.

Viime vuoden kesäkuussa päätimme valtuustossa suuresta säästölistasta, jonka avulla menot pyritään siis palauttamaan tulojen kanssa tasapainoon. Nämä säästöt ovat ehdottomasti toteutettava ja sen lisäksi tottakai pitäisi keskittyä Hyvinkään vetovoimaisuuden parantamiseen, jonka kautta tulotasoa on mahdollista parantaa.

Kokouksen alkuun puhuttiin hieman kevyempää ja iloisempaa asiaa, kun kaupunginjohtaja Jyrki Mattila oli viimeistä kertaa paikalla. Tässä videolinkki facebook -päivitykseeni, jossa oma puheenvuoroni meidän ryhmän puolesta kiitoksena hienoista vuosista Jyrkille. Koko kokouksen voit katsoa Youtubesta osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=zbpWIL15GDQ . Kokouksessa kuultiin todella hyviä puheenvuoroja talouteen liittyen myös ryhmämme jäseniltä Pentti Puhakalta, Antti Rantalaiselta ja Annika Kokolta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *