Terveys

Iidan päivänä 2019

Onnea kaikille kaimoille Iidat, Idat, Iitat ja Islat!

On iloni päästä kertomaan, että nettisivuni ovat päivittyneet takaisin henkilökohtaiseksi blogiksi, jotka kantavat nimeäni “iida-eveliina.fi”. Olen kesästä asti kypsytellyt sivuston päivittämistä lifestyle – & hyvinvointiblogin muotoon, mutta muuttuneet työkuviot astuivat edelle.

Tällä hetkellä minulle kuuluu oikein hyvää ja nautin elämästä täysillä ja oikeastaan vähän rennomminkin toimitusjohtajan ja eduskuntavaaliehdokkaan titteleiden jälkeen. Työrintamalle on liikunnan lisäksi noussut yrityskuvioita aika laidasta laitaan. Tällä hetkellä minulla on yritystoimintaa aina sijoituspuolelta maatalouteen ja videopelimaailmaan asti. Mielenkiintoinen paletti sanon minä! Odotan innolla, mihin suuntiin kaikki nämä “uudet” mielenkiinnonkohteeni ponnistavatkaan. Aika näyttää.

Kun elämässä on paljon uutta, on mukavaa että rinnalla kulkee jotain tuttua ja turvallista. Ja tuntuukin hyvältä todeta että, olen kuin palannut juurilleni, mutta parempana kuin aiemmin. Ohjaan jälleen ryhmäliikuntaa ja haluan olla siinä kevysti sanottuna paras. (Uusia tavoitteitakin on siis asetettu!) Vaikka kaikki elämässä muuttuu, liikunta säilyy. Liikunta ja terveysintoilu ovat mulle rakkaita terapiamuotoja.

Olen joskus todennut, että työ liikunta- ja terveysalalla on vaikuttamista ihmisiin ja sitä kautta yhteiskuntaan asti. Kyseessä ei ole pieni asia, vaikka maailmaan usein näillä aloilla muutetaankin yksi ihminen kerrallaan. Tää on mun mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen lähestymistapa ja haluankin olla levittämässä niin liikunnan kuin terveydenkin ilosanomaa yhä laajemmin. Siksi myös tämä blogi! 🙂

Ps. Tykkään myös kirjoittaa!

Kiitos, että olet pysynyt vauhdikkaassa matkassani mukana! Jatketaan taas pian!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *